tiistai 1. lokakuuta 2013

Quantitative Value



Seuraavassa pohdintoja juuri loppuunsaattamastani Quantitative Value -opuksesta. Kaikenkaikkiaan teos tarjosi hyvin paljon ideoita, joita koen voivani hyödyntää omassa sijoitusprosesissa. Läpi käytiin erilaisia laatumetriikoita, etsittin parasta mittaria osakkeen halpuudelle, esitettiin kuinka välttää huijauksia ja "luovaa" kirjanpitoa. Kaikki käsitellyt asiat on testattu hyvin pitkän aikavälin datalla ja backtestaukset olivat myös hyvin kattavia ja loppuun asti mietittyjä, mikä ei liene ihme, sillä toinen kirjoittajista toimii yliopistossa rahoituksen professorina. Ohessa päällimmäisiä kirjasta mieleen jääneitä asioita:



  • Arvosijoittaminen todella toimii
Tämä käy varsin hyvin ilmi kun kirjassa asetetaan perinteisiä osakkeen halpuutta mittaavia metriikoita vastakkain. Jokainen näistä biitaa markkinan. Tulostuotto, Book to market (P/B "väärinpäin"), FCF yield jne. Hyvin yksinkertaisella strategialla, jossa ostetaan vaikkapa vain alhaisen P/B:n tai P/E:n yhtiöitä on siten mahdollista voittaa markkina, jos kykenee toteuttamaan strategiaa kurinalaisesti. Muistaakseni itse herra Graham suosittelikin jotain tämäntapaista sijoittajalle, joka ei halua turhan paljon nähdä vaivaa. Nyt muutama vuosikymmen myöhemmin voidaan edelleen todeta, että se toimii.

Tunnuslukujen kisan voittaa kuitenkin EV/EBIT, jonka suoriutuminen on kirjan testien mukaan suorastaan hämmentävää. Itse olisin veikannut FCF-yieldiä parhaiten toimivaksi metriikaksi, enkä olisi uskonut että myös EV/EBITDA jää kahden kirjaimen tähden ensin mainitun metriikan taakse. Toinen mielenkiintoinen asia oli se, että näiden mittarien normalisoiminen esim. 5:lle vuodelle ei juurikaan parantanut tuloksia. Joka tapauksessa yritysarvoon perustuvat mitarit näyttäisivät toimivan hieman paremmin, mikä on toisaalta järkeenkäypää. 

  • Suurin riski tuotoille löytyy peilin edestä
Kirjassa painotetaan paljon sijoittajapsykologiaa ja kognitiivisia harhojamme, joilta ihminen ei voi välttyä. Tapaamme ankkuroida esim. ostohintaan, yliarvioimme taitomme, arvioimme väärin pohjatodennäköisyyksiä (base rates), painottaen liikaa omia subjektiivisia havaintojamme jne.
(Tähän liittyen voin muuten suositella Daniel Kahnemanin kirjaa : Thinking Fast and Slow, joka on itselläni tällä hetkellä luvussa)

Parhaiten tämä mielestäni konkretisoituu, kun kirjassa kerrotaan Magic Formulan tuloksista. Sijoittajille annettiin mahdollisuus hoitaa itse portfoliota, tai mennä täysin mekaanisesti kaavan mukaan. Sijoittajat jotka päättivät "parantaa" kaavan tuloksia hävisivät puhtaalle strategialle. Mielenkiintoisesti parhaiten niistä, joilla oli mahdollisuus vaikuttaa strategiaan, menestyi tili, joka osti strategian mukaiset osakkeet, eikä sen jälkeen käynyt ollenkaan kauppaa :D


  • Muita huomioita
Kyseessä oli kaiken kaikkiaan hyvin vakuuttava teos ja itse poimin omaan työkalupakkiin ainakin tunnuslukukisan voittajan. Lisäksi päätin määrittää omistamilleni osakkeille tarkemmat pitoajat, joita aion noudattaa välttyäkseni kiusaukselta pitää kiinni luusereista. Muutama asia jäi tosin mietityttämään.

Ensinnäkin kirjassa esiteltyjen mittareiden käyttö vaatii melko paljon teknista osaamista ja pääsyn datalähteisiin, joita ei piensijoittajalta välttämättä löydy. Siten kirjassa esitellyt strategiat eivät välttämättä ole aivan kaikkien hyödynnettävissä. Toki nykyään löytyy paljon työkaluja, joilla screenaus kyllä onnistuu melko pienelläkin investoinnilla (esim. täältä, tai täältä), mutta mikäli haluaa testata omia strategioita, käy homma vaikeammaksi.

Lisäksi olisin halunnut nähdä tuloksia myös small cappien kohdalta. Mielestäni piensijoittajalla ei ole mitään syytä rajoittaa itseään sijoittamaan vain "likvideihin" osakkeisiin, koska kyseessä olevat summat ovat niin pieniä, että muutaman kymmenenkään miljoonan yritykset eivät tuottane suuria ongelmia likviditeetin kanssa. Toki kirjan pääasiallinen kohdeyleisö ei ehkä ole juuri piensijoittaja, mutta silti olisi ollut mukava nähdä millaisiin tuottoihin pienemmissä osakkeissa oltaisiin kirjan strategialla päästy.

Yksi asia jäi edelleen hieman vaivaamaan tässä kvantitatiivisessa lähestymistavassa. Eikö se aina tiettynä ajanhetkenä painota helposti tiettyä, juuri sillä hetkellä ongelmissa olevaa toimialaa, jos kohteet valitaan täysin mekaanisesti ? Esim. vuonna 2011 kirjan strategia näytti ostavan paljon teknologiaosakkeita. Tällöinhän salkku olisi hyvin altis juuri tietyntyyppiselle sokille, "mustalle joutsenelle". Esim. jonkun uuden innovaation mukanaan tuoma teknologinen muutos tms. Tästä ei muistaakseni kirjassa juurikaan puhuttu. Toisaalta tuottolaskelmissa ei kertaakan ollut verrokkeja suurempaa piikkiä alaspäin, päinvastoin. Historian valossa tämä ei siten näyttäisi olevan ongelma, mutta jäipä silti mietityttämään.

Kokonaisuudessaa tämä oli kyllä erittäin hyvä lisäys kirjahyllyyni otsikon investing alle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti