keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Q3/2013 +4,59 %

Salkkuni nousi kolmannella kvartaalilla ihan mukavasti. (+4.59%) Osa noususta johtui salkkuni pienestä Nokia -positiosta. Muita hyvin suoriutuneita olivat mm. Fortum, joka on myös noussut viimekertaisista ostoistani mukavasti. Sen sijaan mm. Mitcham Industriesilta tuli jälleen tulospettymys ja varsin hyvä nousu hupeni. Aion kuitenkin antaa osakkeelle vielä aikaa, ellen löydä parempaa kohdetta. Automodularin osakkeet myin pois, sillä tulevaisuudessa on mielestäni liikaa epävarmuustekijöitä. Uutena salkkuun päätyi JP- Morganin Warrantteja pieni siivu.

Kvartaalin aikana tapahtunutta:


 Nokia myi puhelinliiketoimintonsa. Itse pidän tätä osakkeenomistajien kannalta ihan hyvänä ja ennen kaikkea vähäriskisenä vaihtoehtona. Kurssinousukin kelpasi.

  • Panoro Energy
Hallitukseen äänestettiin uusi jäsen, jolla on iso potti kiinni Panorossa ja joka on ilmeisesti erittäin motivoitunut myymään yhtiön. Lisäksi Dussafun toinen omistaja, HNR, myi oman osuutensa 137 milj. $. Elon laskuopin mukaan Panoron osuuden arvon pitäisi siten olla noin puolet tuosta, eli 68,5 milj. $. Upside osoittautui siten paljon aiemmin arvioimaani pienemmäksi. Taisi HNR:n presentaatiossa olla melko reilua värikynää mukana :)

Silti osakkeessa pitäisi kaiken järjen mukaan olla vielä ainakin 30% upside. Paljon riippuu toki johdon valitsemasta suunnasta, joten täytynee seurata tilannetta tarkasti. Aion kuitenkin pitää osaketta vielä toistaiseksi, sillä nykykurssi vaikuttaa edelleen halvalta ja tappion riski hyvin pieneltä. Ennen kaikkea tilanne on jo aukeutunut siinä määrin, että arvon toteutumiseen ei luulisi menevän kauaa. Suurin riski on, että johto alkaa allokoida pääomia uusiin projekteihin, eikä osakkeenomistajille. Uskoisin tämän kuitenkin nostavan melkoista vastarintaa omistajapuolella.

  • Indeksit
Salkkuni on tuottanut vuoden alusta 8 %, mikä on mielestäni hyvin keskiverto tulos, varsinin vertailuindeksiini nähden, joka on tuottanut vuoden alusta yli 20 %! Indeksi on 50/50 painolla OMXH + MSCI World, ottaen osingot huomioon. Tähän mennessä passiivisella indeksisijoittajalla on ollut kissanpäivät. Menneeltä kvartaalilta indeksit läksyttivät myös salkkuani nousten 7 % vs. 4,59 %.

Sijoitustulos mitataan kuitenkin vuosissa, ei kuukausissa, joten olen koettanut välttää liikaa kurssien tuijottelua ja sen sijaan seuloa potentiaalisia kohteita, sekä hioa lähestymistapaani mm. lukemalla paljon. Saapi nähdä mitä loppuvuosi tuo tullessaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti