keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Kvartaalikatsaus Q1/2013

Aika käydä hieman vuoden 2013 ensimmäistä neljännestä läpi. Alkuvuoden tuotto salkulleni on 8,2 %. Vertailuindeksi (World + OMXH, net) on tuottanut 8,1 %, joten hienoisessa johdossa ollaan. Olen salkun kehitykseen kuitenkin pääosin tyytyväinen ja varsinkin MIND ja RLGT ovat tuottaneet toistaiseksi mukavasti.

Strayer educationin ja RSA:n odotettua huonommat tulokset (RSA:n tapauksessa myös osingon odottamaton lasku) kuitenkin hieman laskivat salkkuni kehitystä.  Alkuvuodesta meno oli vielä hieman ylläolevaa parempaa, mutta kehitys otti enimmäkseen näiden kahden takia takapakkia.

Strayerin kohdalla en edelleenkääm ole muuttanyt suhtautumistani, mutta en myöskään aio toistaiseksi lisätä painoani. Täytyy katsoa tilannetta ja odotella mahollista käännettä for profit -koulujen uusien opiskelijoiden määrissä. Käänteen tarkkaa ajankohtaa on vaikea, ellei mahdoton arvioida, mutta eiköhän aallonpohja ole muutaman vuoden aikajänteellä ohitettu.

RSA oli ehkä jopa enemmän negatiivinen yllätys. Vakuutusyhtiön tuotto sijoituksista on laskenut epäedullisen korkoympäristön johdosta ja tulokseen vaikuttivat myös muutamat pienehköt luonnonmullistukset Isossa Britanniassa, sekä Italiassa. Kaikenkaikkiaan en ehkä pidä yhtiötä pidemmällä aikavälillä tarpeeksi laadukkaana ja yhtiö onkin viimeaikoina nostanut sijaansa mahdollisen myyntikohteiden listalla. Osan tästä voisi sitten allokoida esim. Aflaciin, jota pidän huomattavasti paremmin hoidettuna vakuuttajana.

Lisäksi harkinnassa on Telefonican kevennys jossakin välissä. Telefonican liiketoiminta on tosin kehittynyt parempaan päin, mutta paljon puhutun osinkoverouudistuksen takia kannattaisi ehkä keventää Telefonican ja RSA:n tyyppisiä ison osan tuloksestaan osinkona jakavia yhtiöitä. Näihin tuo veron korotuksen vaikutus on suurin, sillä yhteisöveron lasku ei tietenkään ulkomaisia omistuksia kompensoi.

Myynneillä ei kuitenkaan ole kiire ja aioinkin rauhassa odotella yhtiöiden kvartaaliraportit. Aktiivinen potentiaalisten ostokohteiden seulonta on kuitenkin käynnissä, ja luultavasti tässä kevään/kesään mittaan tulen jälleen hieman sorvaamaan salkkuani uuteen uskoon. Tarkoituksena olisi löytää sopiva sekoitus laatua ja markkinoiden pohjamutia. Valitettavasti markkinan arvostus on vain suhteellisen korkea tällä hetkellä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti