lauantai 29. joulukuuta 2012

Sijoitusvuosi 2012


Lyhyesti sanottuna sijoitusvuosi 2012 on ollut minulle suorastaan surkea. Hävisin reilusti molemmille vertailuindekseilleni, eli OMXH:lle sekä MSCI World indeksille (MXWO) jotka ovat molemmat tuottaneet vuoden alusta 9 % ja 12 % oman salkkuni tuoton ollessa nordnetin mukaan olematon -0.11 % koko vuodelle. Olen siis tuhonnut pääomaani passiiviseen indeksisijoitukseen verrattuna ja tähän kehitykseen ei voi olla tyytyväinen.

Syyllisiä huonolle tuotolle ovat olleet mm. Talvivaara, Outokumpu ja Nokia (Nokian kurssi on tosin ollut nousussa viime aikoina). Talvivaaraa ja Nokiaa salkussani on ollut riskiin nähden selvästi liian suurella painolla ja molempia positioita olenkin keventänyt reilusti. Outokummun kohdalla odotan myös myyntipaikkaa. Mikään kyseisistä yhtiöistä ei oikeastaan ole enää edes sijoitussuunnitelmani kannalta sellaisia joita haluaisin omistaa, joten tavoitteena on myydä omistukset näissä kun asioihin on saatu selvyyttä. En kuitenkaan halua hätiköidä myyntienkään kanssa. Varsinkin Talvivaaran lukuisat ongelmat ovat painaneet salkkuani, sillä yhtiön kurssi on laskenut vuoden alusta noin 50 % ja paino salkussa on ollut typerästi esim. Fortumin kanssa samaa luokkaa eli yli 10%.

Nämä ostot ovat kaikki peräisin ajalta jolloin en tehnyt yhtä kattavaa analyysiä kuin nyt ja jolloin sijoittamiseni oli enemmän tai vähemmän hakuammuntaa ja uskon että mm. blogin pitäminen ja aiempaa vakavampi suhtautuminen tähän hommaan tulee ennen pitkää tuottamaan hedelmää. Olenkin paljon luottavaisempi uudempiin salkkuyhtiöihini. Aika sitten näyttää pystynkö pitkällä aikavälillä voittamaan vertailuindeksini hyödyntäen arvostrategioita ja mm. Buffetin oppeja laatuyhtiöistä. Mikäli en tähän pysty niin silloinhan koko touhussa ei juuri ole järkeä. Tämän näkee sitten vuosien päästä kun minulla on ollut aikaa toteuttaa strategiaani.

Pettymyksiä ovat myös olleet Fortum ja Telefonica ja Guggenheim Solar ETF. Fortumin kehityksestä en kuitenkaan ole niin huolissani, ja uskon että osake tulee toipumaan ja osinko pysyy eurossa (tosin lasku esim. 0.8e ei sekään ole katastrofi). Itse asiassa suunnitelmissa oli ostaa Fortumia lisää, mutta päädyin Mitcham Industriesin lisäämiseen salkkuun, koska katsoin että saan sillä hajautusta hieman erilaiselle osa-alueelle energiasektorilla ja kovemman tuotto-odotuksen. Fortum on kuitenkin yhä tarkkailussa ja edelleen mielenkiintoinen, etenkin jos kurssi vielä laskee. Aurinkoenergiaan sijoittava ETF on myös tappiolla ja tulen luultavasti jossain välissä myymään sen, sillä se ei kuulu nykyiseen strategiaani. Ostin sitä koska uskon, että aurinkoenergia tulee olemaan yksi tulevaisuuden energianlähteistä (ja uskon edelleen) mutta näyttäisi siltä, että se tuskin tulee olemaan kenellekään kovin kannattavaa bisnestä. Myyntien kanssa saattaa tosin olla järkevää odotella, sillä aurinko-osakkeissa nähtiin vuoden lopulla pienoista rallia, kun Kiina ilmoitti lisäävänsä tukia valmistajille.

Telefonican suhteen kehitys on ollut hieman hitaampaa kuin oletin, ja osake ei oikeastaan ole liikkunut pitkään aikaan ja on ostohinnastani 12 % tappiolla. Tänä vuonna yhtiö perui osingon kokonaan maksaakseen velkojaan, mitä pidin yllättävänä tekona. Aluksi olin pettynyt, mutta tarkemmin pureskeltuani se oli oikeastaan rohkea ja hyvä ratkaisu. Oletin että yritys olisi vain leikannut osinkoaan, sillä en alun perinkään pitänyt luvattua yli 10% osinkotuottoa kestävänä, mutta koko osinko peruttiin. Hyvä puoli tässä on se että nyt yhtiö näyttäisi pääsevän tavoitteeseensa velkamäärän vähentämisessä viimein kestävälle tasolle kertalaakilla (lisäksi yhtiö on divestoinut ydinliiketoimintojaan) ja ensi vuonna osinkoa voidaan taas jakaa kestävästi. Telefonicalla on yli 50% toiminnoistaan Etelä-Amerikassa, joka on kasvanut ja suunnilleen tasannut Euroopan surkean kehityksen ja edellytykset liikevaihdon ja tuloksen kasvulle siis ovat olemassa. Viime osari antoi jo hieman viitteitä paremmasta ja esim. marginaalien lasku oli pysähtynyt. Odotan Telefonicalta siis vuonna 2013 parempaa kehitystä.

Salkun valopilkkuja on toistaiseksi ollut RSA-Insurance ja Technopolis. Tesco on myös pitänyt hyvin pintansa, vaikka osake ei ole noussut toistaiseksi kuin vajaa 7 %. Tesco ja RSA ovat lisäksi jakaneet osinkoa kahdesti vieläpä ihan mukavilla prosenteilla. (osinkontuotto noin 4 % Tescolle  ja 8% RSA:lle ostohintoihini nähden). YIT, Teliasonera ja Outotec ovat myös jatkaneet tasaista kehitystään.

Olen  myös luottavainen uusin ostoksiini Tevaan, Strayer Educationiin, Automodulariin ja Mitcham Industriesiin sekä myös jokerisijoitukseeni Trigon Agriin. Kaikki ovat toistaiseksi tappiolla/ nollan tuntumassa, mutta uskon kaikkien olevan pidemmällä aikavälillä hyviä sijoituksia. Seuraavassa pieni selonteko kyseisistä yhtiöistä.

Teva:
Johatava israelilainen geneeristen lääkkeiden valmistaja. Kasvanut aggressiivisesti viime vuodet ja kasvattanut osinkoaan/tulostaan pitkään. Julkaisi juuri uuden strategian, jossa aikoo lopettaa osan putkessa olevista projekteistaan ja keskittyä ydintoimintoihin. Mielestäni verrokkeihin lähden halpa, ja geneeristen markkinajohtajuus selkeä plussa. Suoraan sanottuna kurssi on hämmentävän alhaalla verrattuna liikevaihdon ja tuloksen kasvuun. Potentiaalinen lisäostokohde, mikäli kurssi jatkaa luisuaan.

Strayer Education:
Maksullisia koulutuspalveluita tarjoava yritys Yhdysvalloissa. Koko alaa on rankaisu sen jälkeen kun kävi ilmi joidenkin laitosten erittäin kyseenalainen markkinointi sekä se fakta että usein tällainen harhaanjohtavasti markkinoitu opiskelija ei valmistu ja valtion myöntämät tuet opiskelijalle menevät hukkaan. Poliittinen riski on siksi korkea ja hakumäärät ovat laskeneet. Strayer on kuitenkin alansa maineeltaan parhaita toimijoita, mutta on kuitenkin ottanut osansa alaa koskevasta kriisistä ja on historialliseen kehitykseensä nähden todella alhaalla. Erinomaista analyysiä Strayeristä löytyy mm. Anders Oldenburgilta Phoebus-blogista:

Automodularista kirjoitinkin jo blogiinkin, uskon että yrityksellä on huomattavaa nousupotentiaalia. P/E alle 3! Mitchamista olen myös kirjoittanut, joten en sitäkään avaa tässä enempää.

Trigon Agri:
Jokerisijoitukseni. Yritys ei oikeastaan ole mikään tyypillinen arvosijoitus. Se on pieni ja nuori Tukholman pörssiin listattu yritys joka harjoittaa suuren mittakaavan maanviljelyä Venäjän ja Ukrainan niin sanotulla mustan mullan alueella. Itse näen että mm. Vehnän ja muiden viljatuotteiden hinta tulee jatkamaan nousuaan väestönkasvun seurauksena ja että yritys tulee hyötymään tästä huomattavasti. Viljelysmaa on moninkertaisesti halvempaa entisen neuvostoliiton alueella verrattuna esim. Etelä-Amerikkaan (toinen maanosa josta odotetaan suurta tuottajaa tulevaisuudessa) ja yrityksellä on tällä hetkellä noin 200 hehtaaria viljelysmaata Ukrainassa ja Venäjällä.. Yritys on jo tehnyt yhden voitollisen tuloksen ja jakanut jopa osinkoa, mutta sääolosuhteet ovat pilanneet esim. tämän vuoden sadon ja tulos jäänee +-0. Kuitenkin Ukrainassa yhtiö on edistynyt hyvin ja mikäli satomäärät saadaan muutaman vuoden aikajänteellä tuolle 200 h edes lähelle niitä, niin  tulos tulee olemaan hyvin erinäköinen. Tase on myös vahva, joten pelko esim. osakeantikierteestä on pieni.

Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin salkkuni kehitykseen todella pettynyt. Etenkin Talvivaaran kanssa lähes kaikki mikä voi mennä pieleen on myös mennyt pieleen. Olen kuitenkin melko luottavainen tulevaan ja vuonna 2013 tulen jatkamaan salkkuni allokaation muutoksia. Mm. Outokumpu ja Guggenheim Solar ETF ovat erittäin lähellä lähtöä. Salkkuni alkaa myös pikkuhiljaa näyttää siltä miltä sen pitäisikin, eli sekoitukselta Buffet-tyyppisiä laatuyhtiöitä joiden uskon pystyvän kasvattamaan liiketoimintaansa jatkossakin kannattavasti ja nostavan osinkoaan sekä riskialttiimpia arvokohteita, joiden uskon olevan väärin hinnoiteltuja ja korjaavan ennen pitkää oikealle tasolleen. Jaeottelu on tällä hetkellä seuraavanlainen:

Laatu:
Tesco, RSA, YIT, Outotec, Strayer Education, TEVA, Fortum, Technopolis ja Teliasonera

DeepValue:
Automodular, MIND, Trigon Agri ja Telefonica.

Lisäksi on toki niitä jotka ovat myyntilistalla, eivätkä sovi strategiaani (Nokia, Outokumpu, Talvivaara, Guggenheim Solar ETF). Lisättäköön vielä loppuun että ”laatuyhtiöni” eivät myöskään kaikilta osin täytä Buffetmaisia kriteerejä ja esimerkiksi Telieasoneraa en pidä "loistoyhtiönä", mutta se saa toistaiseksi olla salkussa mm. osingon takia kunnes löydän paremman kohteen.

Makrotaloudelta odotan vuodelle 2013 parempaa kehitystä viimeistään vuoden toisella puoliskolla. Vuoden alussa saattaa olla turbulenssia Yhdysvaltojen koettaessa päästä sopuun fiscal-cliffistä ja velkakatosta, joka tullaan saavuttamaan vuoden alkupuolella. Euroopan tilanne näyttää kuitenkin jatkuvan epävarmana ja mm. Espanjan avunpyyntöä odotellaan.. Toivottavasti talouskasvu nopeutuu ja osaltaan helpottaa tilannetta Euroopassa ja poliitikot saisivat viimein jotain isoja päätöksiä pankkivalvontaa tai yhteistä budjettia/EVM-mekanismia koskien aikaan. Täydellinen romahdus on kuitenkin peruttu EKP:n toimesta sen luvatessa ostaa rajatta ongemlamaiden velkakirjoja. 

Euroopan tilanne on kuitenkin vaikea. Itse näen integraation syventäminsen (liitovaltion) kaikkein "halvimpana" keinona tilanteen ratkaisemiseksi mutta tämä on toki vain oma mielipiteeni. Jokatapauksessa uskon että kehittyneiden maiden talouskehitys tulee olemaan melko heikkoa tulevaisuudessa, sillä julkisen ja yksityisen sektorin deleverointi ottaa aikansa ja tämä tulee näkymään talouskasvussa. Kehittyvien markkinoiden merkitystä tuskin siis voi liikaa korostaa.

Toivottavasti seuraava vuosi tulee olemaan salkulleni ja taloudelle valoisampi. Tuottoisaa tulevaa sijoitusvuotta 2013 kaikille!


perjantai 28. joulukuuta 2012

Osto, Mitcham Industries

Ostin tänään Mitcham Industriesin osakkeita hintaan 12.8 $. Uskon yrityksellä olevan nousupotentiaalia mikäli öljy -ja etenkin liuskekaasuteollisuus jatkaa kasvuaan lähivuosina. Tämä on siis tavallaan pelilappuni öljyn hinnan nousun sekä kaasubuumin jatkumisen varalta. Osaketta ei voi ainakaan kalliiksi haukkua. Sillä ei ole juurikaan velkaa, se on hinnoiteltu alle tasearvon ja P/E on 7-8 luokkaa. Lisäksi käteisasema on vahva.

Toivottavasti yritys ilmoittaa myös omistajien palkitsemisesta esim. omien ostoilla lähiaikoina. Mikäli yritys sen sijaan tekee käteisellään jotain typerää (esim. kalliin yritysoston, joka ei kuulu ydintoimintoihin), niin tulen painamaan myyntinappia herkemmin. Suurimpina osakkeenomistajina on tällä hetkellä kuitenkin kaksi rahastoyhtiötä yli 10% painolla, joten voisi olettaa että painetta omistajien palkitsemiseen on. Aika näyttää.

Tällä hetkellä yritys on salkussani noin 5 % painolla, joten tämä menee Automodularin kanssa niihin kohteisiin jotka olen herkempi myymään oikealla hinnalla, varsinkin siksi, että MIND ei maksa osinkoa. Lyhyellä aikavälillä kurssi voi heilua paljonkin, sillä lappu on hyvin volatiili. Ajattelin kuitenkin suorittaa ostoja jo nyt, sillä epäilen että jos fiscall-cliff solmu saadaan aukaistua nyt vuodenvaihteessa niin näemme jonkilaisen kurssirallin. Mikäli taas ei, niin kurssit tulevat luultavasti tippumaan, mutta käteistä on vielä jemmassa tätäkin varten.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Nokia

Myin tänään noin puolet Nokia-positiostani. Osake on noussut kesästä huomattavasti ja tänään osake nousi lähes 8% helsingissä. Katsoin aiheelliseksi keventää positiotani näillä hinnoilla. Olen oikeastaan jo pidempään harkinnut keventämistä, koska mielestäni Nokiaa on ollut salkussa liikaa verrattuna riskiin. Mitään oikeaa tietoa esimerkiksi uusien lumia-mallien myynnistä ei ole tullut ja myyntiarviot vaihtelevät tyyliin 1-10 miljoonan välillä, joten mitään ennustettavuutta ei yksinkertaisesti ole. Voi toki olla, että osake jatkaa nousuaan, ja Q4 on odotuksia parempi, mutta enemmin allokoin osan rahoista vakaampiin osinkokohteisiin kuin jännitän Nokian seuraava osavuosikatsausta.

Jätän kuitenkin hieman yli puolet positiosta salkkuun, sillä mielestäni Nokia on kuitenkin paljon paremmassa jamassa kuin vuosi sitten, enkä pitäisi mitenkään mahdottomana sitä, että liiketoiminta alkaa osoittaa vuodenvaihteessa elpymisen merkkejä. Lisäksi mielestäni nokian patentit, kassa, NSN ja NAVTEQ antavat turvamarginaalia worst case skenaariota varten, eli sitä että nokian WP-strategia ei kehitykkään odotusten mukaisesti.

Keskihintani Nokiassa on noin 5 euroa, johtuen pari vuotta sitten tehdyistä loistokaupoista hinnan ollessa yli 8 euroa. Tämän jälkeen olen alentanut keskihintaa muutaman kerran, viimeisin ostos on kesältä. Siis lisää tappioita joita vähentää tulevista jättivoitoista :)

Ostolistalla on tällä hetkellä Fortum, IBM, Nordea ja Mitcham Industries ja näihin tulen allokoimaan Nokiasta saatuja varoja. Lähimpänä ostohintoja on tällä hetkellä ehkä Fortum, mutta kaikki ovat tarkassa seurannassa ja tulen luultavasti suorittamaan ostoja tässä lähiaikoina.

Täytyy toivoa, että Atlantin toisella puolen saataiisin vielä jonkinlainen fiscal cliff -paniikki aikaiseksi niin pääsisi ostamaan halvalla :)

IBM


IBM, eli international Business Machines on varmaankin monelle tuttu yhtiö, ainakin nimensä osalta. Kyseessä on teknologiayhtiö, joka on perustettu vuonna 1911. Toimialana ovat nykyisin IT-palvelut ja ohjelmistotarjonta yrityksille laitepuolen ollessa pieni osa. Yhtiön tavoitteena on ollut yhä kasvattaa ohjelmistopuolen merkitystä ja se tuokin jo suurimman osan tuloksesta. Vuoden 2011 tulos muodostui seuraavasti:

Hardware/Finance: 16%
Services: 41 %
Software: 44%

IBM on divestoinut suurimman osan laitevalmistuksestaan oikeastaan jo 2004, kun se myi Lenovolle tietokonevalmistuksensa. Jos mietitään nykytilannetta, niin tätä voidaan pitää fiksuna ratkaisuna, sillä mm. HP ja Dell ovat nyt pulassa laitevalmistuksensa kanssa. Tulevaisuudessa voisi ajatella että teknologiasektorilla rahat tulevat päätymään ohjelmisto – ja palveluyhtiöiden taskuun (Apple, Google, Facebook, IBM, Oracle, Microsoft) ja perinteisen laitevalmistuksen katteet tulevat pienenemään entisestään. Google, Apple ja Facebook ovat kuitenkin liiketoiminnassaan tällä hetkellä keskittyneitä enemmän kuluttajapuolelle ja eivät ainakaan toistaiseksi ole IBM:n suoria kilpailijoita.

Kirjoitin aikaisemmassa tekstissäni Kiinasta ja puutteellisesta allokaatiostani Kiinaan ja Aasian kehittyville markkinoille. IBM on kasvattanut liikevaihtoaan kehittyvillä markkinoilla ja vuonna 2011 22% liikevaihdosta  tuli näiltä markkinoilta. IBM:n strategiana on jatkossakin kasvattaa liikevaihdon osuutta näillä markkinoilla, joten yhtiö paikkaisi hieman tätä allokaatiopuutetta.

Liiketoiminta

Tämä on analyysini kannalta vaikein osio, sillä yhtiöllä on valtava määrä erilaisia palveluita ja ohjelmistoja, joten tulolähteiden määritteleminen on vaikeaa.

Tällä hetkellä yhtiö on panostanut ehkä eniten data-miningiin ja erityisesti erilaisiin analyysipalveluihin yrityksille (Business Analytics), esimerkiksi Cognos ja SPSS ohjelmistot. Nykyäänhän dataa on helppo kerätä valtavia määriä, mutta sen hyödyntäminen on vaikeampaa ja tähän rakoon  IBM koettaa palveluillaan/ohjelmistoillaan iskeä. Yhtiö on ostanut viime vuosina 28 analyysi – ja tietojenkäsittelyyn liittyvää yritystä ja on, ainakin omien sanojensa mukaan, alan johtava toimija ja omaa eniten alan ohjelmistoratkaisuja ja patentteja.

IBM on myös mukana pilvipalveluissa keskittyen nimenomaan yrityspuolen palveluihin painottaen ratkaisuissaan eritoten tietoturvaa. Esimerkiksi Lockheed Martin käyttää IBM:n pilvipalveluja yhteistyössään Yhdysvaltojen hallinnon kanssa.

Smart Planet – konsepti pyrkii helpottamaan ihmisten elämää teknologian keinoin mm. parantaen vesi - ja viemärisysteemejä, julkisia palveluita, kuljetusta yms. käyttäen hyväksi IBM:n osaamista. (lisätietoa alla olevasta linkistä IBM:n strategiaan vuoteen 2015)

Tässä oli kuitenkin vain muutama esimerkki. Liiketoimintaa on myös palvelimissa, puolijohteissa ja ohjelmistoratkaisuja ja palveluita löytyy yrityksille hyvin laajalla skaalalla. Täytyy myös mainita yhtiön innovatiivisuudesta. Yhtiö on mm. tehnyt tutkimusta nanoteknologian parissa ja juuri vähän aikaa sitten uutisoitiin läpimurrosta nanoputkien käytöstä perinteisen silikonin sijaan mikroprosessorien valmistuksessa. Nykyinen materiaali, silikoni, alkaa jo olla kokonsa puolesta lähellä fysikaalisia rajoitteita, mutta nyt julkistettu nanoteknologia mahdollistaisi tulevaisuudessa radikaalisti nopeampien ja transistorimäärältään suurempien prosessorien valmistuksen joiden suorituskyky olisi jopa viisinkertainen nykyisiin verrattuna. Tällä ei toki vielä ole taloudellista merkitystä, mutta osoittaa yhtiön innovatiivisuuden ja saattaa tulevaisuudessa olla kova juttu. (alla linkki kiinnostuneille)


IBM-sijoituksena

Täytyy myöntää että alun perin kiinnostukseni yritykseen alkoi kun Berkshire Hathaway osti IBM:n osakkeita, ollen nykyään suurin omistaja yhtiössä ja sijoitus on Berkshirenkin mittakaavassa suuri. Buffet harvemmin ostaa huonoja yrityksiä, joten tämä herätti oman mielenkiintoni. Tällä hetkellä IBM on melko houkuttelevissa hinnoissa. Q3 liikevaihto jäi hieman odotuksista ja osake on ollut siitä lähtien pienessä luisussa. Ohessa lukuja muutamalta vuodelta (miljardeja):

                                2007       2008        2009           2010         2011

Liikevaihto
 98.78
103.63
95.785
99.87
  107
FCF
12.4
14.3
15.1
16.3
16.6
Tulos
10.4
12.334
13.425
14.833
16.3

Liikevaihto on siis pysynyt 100 miljardin pinnassa, mutta vapaa kassavirta ja tulos ovat kasvaneet joka vuosi huolimatta finanssikriisistä, joka kertoo paljon IBM:n hinnoitteluvoimasta ja toiminnan kannattavuudesta. Toiminta onkin kannattavaa, käyttökatteen ollessa 20% ja ROE 74%. Velkaantuneisuus on melko korkea, sillä Nettovelka/Oma pääoma on noin 1.1.

Oman pääoman tuottoon ja velkaantuneisuuteen tosin liittyy jippo, sillä IBM:llä on taseessaan paljon treasury shareja ns.” jemmattuja osakkeita”, joiksi mm. Warrren Graham blogissaan:


niitä kutsui. En itse asiassa olisi varmaankaan ilman tätä kirjoitusta huomannut koko hommaa. Eli kun nämä treasury sharet otetaan mukaan laskelmiin, niin ROE laskee ollen noin 11.2% ja samalla myös Nettovelan suhde omaan pääomaan pienenee 1 ->0.15. Näin tarkasteltuna siis velkaisuus ei näytä läheskään niin pahalta, mutta toisaalta yhtiön ROE on merkittävästi heikompi, joskaan ei huono. Käyttökate ja liikevoittomarginaali eivät kuitenkaan valehtele ja niiden ollessa 20.39 % ja 15.53 % on liiketoiminnan kannattavuus mielestäni kohdallaan.

Omistajaystävällisyys

Osinkoprosentti on tällä hetkellä 1.8 %, joten osingonmetsästäjälle tämä ei ehkä sovi. Toisaalta alhaisesta osinkoprosentista huolimatta yhtiö on hyvin omistajaystävällinen, sillä esimerkiksi vuonna 2011 yhtiö palautti omistajilleen 18.5 miljardia. Toisin sanoen yhtiö on ostanut ahkerasti omia osakkeitaan ja palkinnut omistajia tätä kautta ja tämä tulee yhtiön mukaan jatkumaan. Vuoden 2011 tilinpäätöksessä kerrotaan, että suunnitelmissa on palauttaa omistajille 70 miljardia $ vuoteen 2015 mennessä, joista 50 omien ostoilla ja 20 osinkoina. Omistajien ääni varmasti kuuluu yhtiökokouksissa myös Berkshire Hathawayn muodossa, yhtiön omistaessa lähes 6 %  IBM:n osakekannasta.

Valuaatio

Tällä hetkellä IBM:n osake maksaa 193.6 $, yrityksen markkina-arvon ollessa 218.78 miljardia dollaria. P/E on 13.94 (vrt. esimerkiksi Oraclen 16).  IBM:n kurssia on painanut hieman ennusteita alempi liikevaihdon kehitys ja liikevaihto onkin muutaman prosentin laskussa verrattuna edelliseen vuoteen. Kuitenkin viime vuoden tulos tullaan ylittämään, sillä Q3 yhtiö toisti koko vuoden EPS ennusteensa 15.1 $ (vrt. 13.44 $, 2011)

DCF - Laskelma

Koska IBM:n liikevaihdon, tuloksen ja vapaan kassavirran kehitys oli niin tasaista, niin katsoin järkeväksi laskea osakkeen arvon diskonttaamalla kassavirtoja. Terminaaliarvon laskin käyttäen 3% kasvuvauhtia, vapaan kassavirran ennustin kasvavan keskimäärin samalla vauhdilla kuin menneinä viitenä vuotena, ja diskonttauskorkona käytin 10%.

Käyttäen kyseisiä parametreja sain osakkeelle hinnaksi 234 $. Jos nostamme diskonttokorkoa 11%, niin hinnaksi muodostuu 202 $. Mielestäni IBM ei ole kovin riskinen kohde joten käyttämällä 11% saa jo melko konservatiivisen arvion. Osakkeessa on siis mielestäni aliarvostusta, sillä nyt hinta on 193.6 ja mielestäni käyttämäni parametrit eivät ole mitenkään ylioptimistisia. Itse olisin valmis ostamaan osaketta noin hintaan 185 $, jolloin saisin mielestäni täysin riittävän turvamarginaalin. Osake pysyykin tarkkailussa. Voipi olla että kyseistä laatuyhtiötä tarttuu salkkuun, mikäli saan sopivaan hintaan.

Riskit

Suurimpana riskinä pitäisin kilpailua ja sen koventumista. HP ja Dell ovat ainakin ilmoittaneet, että tavoitteena on kehittyä enemmän ohjelmisto/palvelupuolelle. Laitevalmistuksella kun menee huonosti. Eli ne ovat käytännössä nyt tekemässä sitä mitä IBM 8 vuotta sitten. Alalla on toki jo nyt muita suuria ohjelmistotaloja, kuten Oracle ja SAP. On myös mahdollista että Google tai Microsoft lähtisivät isommalla voimalla yrityspuolelle koventaen kilpailua entisestään. Näillä yhtiöillä ei ainakaan ole käteisestä puute.

Toimiala on luonteeltaan kuitenkin sellaista että palveluntarjoajaa ei vaihdeta aivan noin vain ja tuotteet ovat erittäin differentoituneita. Joten uuden kilpailijan tulo markkinoille ei liene helppoa, sillä IBM:llä, Oraclella ja SAP:lla kullakin on jo oma asiakaskuntansa. Kaikki varmaan tietävät että kun yritys päättää vaihtaa ohjelmistontarjoajaa, niin kaikki ei välttämättä suju niin kuin strömsössä. Näkisinkin että IBM:n nykyinen asiakaskunta ja sen tarjoamat palvelut kaivavat liiketoiminnan ympärille jonkinlaista vallihautaa. Toki IBM:kään ei ole immuuni ja mikäli kilpailu tiukkenee, se tulee näkymään myös IBM:n katteissa.

Rohkaisevaa on kuitenkin se, että esimerkiksi IBM:n Business Analytics divisioona, Smart Planet konsepti, sekä pilvipalvelut ovat kuluneena vuonna kasvaneet kaksinumeroista vauhtia ja pilvipalvelujen osalta aikaisemman vuoden liikevaihto on jo saavutettu, joten strategisesti tärkeillä alueilla tuntuisi menevän hyvin.
Liikevaihdon kehitys on kuitenkin hieman huolestuttavaa, sillä ennen pitkää laskeva liikevaihto näkyy pakostikin tuloksessa. Näkisin kuitenkin, että tämä johtuu lähinnä suhdanteista ja ennen pitkää kasvu tulee tasaantumaan. IBM on myös toistaiseksi onnistunut kompensoimaan liikevaihdon laskua entistä kannattavammalla toiminnalla.

Yhteenveto

Mielestäni IBM on hyvin hoidettu ja laadukas yhtiö, joka on tällä hetkellä lisäksi hyvissä hinnoissa. Mitään pikavoittoja sillä tuskin tulee tekemään, mutta pidemmällä aikavälillä uskoisin sen olevan hyvä sijoituskohde ja harkitsenkin sitä salkkuni ”ytimeen”.






perjantai 14. joulukuuta 2012

Päivitys MIND Q3 & Conference Call


Kirjoitin aikaisemmin Mitcham Industriesista, joka vuokraa öljy ja kaasuteollisuuden urakoitsijoille seismisiä laitteita, joita käytetään esiintymien paikantamiseen.

Yritykseltä tuli Q3 joulukuun alussa, ja se oli odotuksia huonompi kääntäen kurssin laskuun. Liikevaihto tippui 18.6 miljoonaan edellisen vuoden 28 miljoonasta. Nettotulos painui pakkaselle ollen -1.2 miljoonaa (-0.10/osake). Käyttökate oli 6.4 miljoonaa. Huono kvartaali oli jossain määrin tiedossa ja johto on aiemmin viestinyt että aktiviteetti tulee hidastumaan kolmannella kvartaalilla. Tulos oli kuitenkin odotuksiakin huonompi. Latinalaisen amerikan toiminnot eivät kehittyneet aivan odotetusti ja Eurooppa jatkoi luisuaan.

Ohjeistus neljännelle kvartaalille on kuitenkin edelleen hyvä, ja perinteisesti Q1 ja Q4 ovat MIND:in parhaat kvartaalit, koska tuolloin mm. Venäjällä ja Kanadassa aloitetaan projekteja, talven johdosta. (Osa kalustosta on niin raskasta, että sitä ei saada liikuteltua paitsi talvisin maaperän ollessa kovaa). Johto on kuitenkin varoitellut, että vuoden 2011 (2012 MIND:in kirjanpidossa) tasolle tuskin tullaan aivan pääsemään ja että tuo vuosi oli poikkeuksellisen hyvä. Tällä hetkellä tämän vuoden EPS on noin 1 $ luokkaa Q4 ollessa jäljellä.

Conference Callista:

Lueskelin myös läpi tuon Q3 Conference Callin ja sieltä mieleen jäi se, että Q3 oli pettymys mutta toimintojen oletetaan paranevan ja mm. Latinalaisen Amerikan lykkääntyneet projektit tullaan teodennäköisesti jossain vaiheessa aloittamaan.

Esillä oli myös omien osakkeiden osto. Mitchamin kurssi on hyvin alhaalla P/B:n ollessa 0.9.  Yritys kirjaa kalustostaan myös arvonalentumisia melko aggressiivisesti, joten tuo P/B luku saattaa olla todellisuudessa jopa alempi, kaluston ollessa todellisuudessa arvokkaampaa. Tähän kuitenkin vaikeaa ottaa kantaa, mutta seikka tuli tuossa sijoittajapuhelussa esille.

Muutamalta analyytikolta tuli aika painavaakin viestiä siitä, että omia osakkeita tulisi ostaa sillä kassatilanne on vahva. Yksi sanoi mm. että paras käyttökohde käteiselle, jota MIND on kerännyt mm. yritysostoja ajatellen, löytyy peilin edestä. Toinen taas sanoi, että omien osto olisi paitsi järkevää näillä hinnoilla, niin hälventäisi myös epäluuloja yrityksen Corporate Governancesta. CEO:n palkka on esim. ihan mukava yms. Tämä onkin yksi yrityksen huolestuttavimmista seikoista ja myönnän, että aikaisemmassa tekstissä kuittasin tämän Corporate Governanceen liittyvän riskin hieman liian helposti pois.

Kuitenkin paineita omien ostoille on nyt asetettu. Tämä ei toki tarkoita että MIND näin välttämättä toimisi, mutta odotuksia tähän on nyt selvästi ladattu. Ja mikäli omien ostot näillä hinnoilla aloitettaisiin, niin se olisi mielestäni loistava juttu.

Lappu on edelleen  tarkassa seurannassa kurssin ollessa 12$ pinnassa. Ostoja en ole vielä ehtinyt tehdä, mutta näen tämän itselleni edelleen potentiaalisena kohteena ja liipasinsormi on melko herkässä.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Salkun allokaatio, Kiina



Olen viime aikoina havahtunut siihen, että salkussani on vakava allokaatiopuute. Vaikka kehittyvät markkinat ovatkin salkkuyrityksissäni mielestäni melko hyvin edustettuna, niin etenkin Kiina on huomattavan pienessä painossa salkkuyhtiöissäni vaikka valtion merkitys globaalille taloudelle on kiistaton. Joten kuinka päästä kiinni Kiinan talouskasvuun?

Oma mielipiteeni on, että Kiinaan sijoittaessa kannattaisi suosia yrityksiä, jotka hyötyvät kulutuksen kasvusta. Kiinan väestö on vaurastunut talouskasvun siivittämänä huomattavasti mutta  tämä ei ole vielä näkynyt elinkeinorakenteen muutoksena, vaan talous on edelleen hyvin investointivetoinen. Jollain aikavälillä tämä tulee kuitenkin muuttumaan, ja valtion täytyy muuttua kehittyvästä markkinasta kehittyneeksi, ja tässä mielestäni kotimarkkinoilla sekä niiden miljardilla kuluttajalla tulee olemaan suuri rooli. Pitäisin tätä myös turvallisimpana tapana hyötyä Kiinan kasvusta. En halua arvailla milloin talouskasvukasvu lähtee hidastumaan, mutta joskus näin tulee käymään, koska halvan työvoiman tuoma etu katoaa ja tuottavuuden kasvu hidastuu.

Mutta kuinka sijoittaa Kiinaan ja etenkin kulutushyödykkeisiin? Normaalisti tarkoituksenani on tehdä suoria osakesijoituksia, mutta tässä tapauksessa pitäisin suoria sijoituksia turhan riskialttiina. Suuremmissa kiinalaisyrityksissä on lähes poikkeuksetta valtio jollain tapaa mukana ja pienemmistä ei aina tiedä tasan tarkkaan mitä on ostamassa. Jäljelle jäävät siis ETF-sijoitukset, sekä sijoitukset länsimaisiin yrityksiin jotka ovat vahvasti läsnä Kiinan markkinoilla.

Lupaavin tuote oli asiaa tutkittuani ehkä seuraava  ETF: Global X China Consumer ETF (CHIQ), http://finance.yahoo.com/q?s=CHIQ

Tuo vai tuntuu aika kalliilta, ainakin jos katsoo P/E:tä. Kulut (TER) ovat kuitenkin kohtuulliset 0,65 %

Yksi mahdollisuus voisi olla vain perinteinen suora ETF sijoitus indeksiin, esim. iShares FTSE China 25 Index Fund (FXI),

Tällä saisi lisättyä panoa Kiinaan ja P/E on alhaisempi, mutta toisaalta kuluttaja-aspekti jäisi osin pois ja tuo alhainen P/E johtunee juuri siitä että mukana on paljon syklisiä yrityksiä. Myös kulut ovat korkeammat (0,74%)


Toinen varteenotettava vaihtoehto olisi ostaa jotain länsimaista laatuyritystä, joilla on ison skaalan toimintaa Kiinassa. Tässä ei luultavasti menisi pahasti pieleen Coca-Colalla,  McDonald’silla, tai vastaavilla.

Kaiken kaikkiaan omasta salkustani tosiaan puuttuu isompi altistuminen Kiinalle ja tämä on huono asia. Tulenkin jatkossa painottamaan vahvaa jalansijaa Kiinassa/Aasiassa yrityksiä tarkasteltaessa ja ehkä ei olisi hullumpi ajatus ostaa lisäksi ”ytimeen” jotain Kiinaan suuntautuvaa ETF tuotetta. 

Onko sinulla hajautus kehittyville markkinoille kunnossa?

maanantai 12. marraskuuta 2012

Talvivaara, Geovic, Automodular


Talvivaarasta:

Kevensin oleellisesti Talvivaaraan osuutta salkustani, raskaalla -70% tappiolla. Yhtiö on ollut Viime aikoina erittäin pahoissa vaikeuksissa kaivoksen kipsisakka-altaan vuodon johdosta. Tilanne on jatkunut jo viikon eikä tehdasta ole vielä saatu toimintakuntoon. Voisi ehkä sanoa että kärsivällisyyteni petti ja yhtiö on myös todella pahoissa vaikeuksissa. Kassatilanne on huono ja osakeanti on käytännössä varmasti tulossa. Johtuen alhaisesta osakekurssista toteutuessaan anti laimentaisi nykyisten omistajien osuutta hyvinkin paljon, enkä halua kasvattaa painoani yrityksessä, jota antiin osallistuminen käytännössä edellyttäisi.

Myöskään nyt meneillään olevan ympäristötuhon laajuudesta ja kustannuksista ei ole mitään tietoa ja ne saattavat nousta hyvinkin suuriksi.

Talvivaarassa oli mielestäni potentiaalia, ja on ehkä edelleenkin pitkällä aikavälillä johtuen bioliuotuksesta joka, ainakin paperilla, on erittäin kustannustehokas menetelmä malmin erottelemiseen. Lisäksi malmio on kooltaan iso, ja suunnitelmia tuotannon laajentamisesta ja nikkelin jatkojalostuksesta oli ja on varmaan edelleen pöydällä.

Riskit ovat kuitenkin tällä hetkellä valtavat ja mielestäni on selvää että yritys tulee tarvitsemaan rutkasti lisää pääomaa selvitäkseen ja korot ovat niin korkealla että ainut mahdollisuus on osakeanti. Antiin taas tuskin kukaan osallistuu, yhtiön track recordin tuntien, ellei antihinta ole alhainen joka taas merkitsee suurta osakekannan kasvua. Yleinen ilmapiiri on myös nyt erittäin negatiivinen ja poliittinen riski jopa kaivoksen sulkemiseen alkaa olla jo todellinen.

Ja vaikka tuntuu että tilanne on tietyille poliittisille tahoille kuin taivaan lahja ja keskusteluun liittyy paljon tunteita, eikä niinkään faktatietoa, niin on mielestäni selvää että Talvivaaraan kaivos on aiheuttanut pitkäaikaista haittaa ympäristölle, eikä tämä ole edes omistajan näkökulmasta missään nimessä suotavaa.

Toki toivon hartaasti että ongelmat ennen pikää voitetaan ja kaivos saadaan toimintaan alunperin suunnitellulla tavalla, mutta tuo skenaario vaikuttaa juuri nyt hyvin kaukaiselta. Oman jäljellälevan positioni kanssa aion nyt odotella ja katsella mitä tuleman pitää ja mahdollisesti osallistun sitten osakeantiin lopuilla osakkeillani, riippuen toki ehdoista.

Geovic miningin osakkeet laitoin myös myyntiin, tappiota tuli sieltäkin. Nyt on ainakin mistä vähennellä tulevia voittoja :) (kyllähän tämä tietysti pannuun ottaa)

Automodular corp.

Näillä rahoilla ostinkin sitten hieman ehkä ex.tempore automodularia. Yhtiö oli toki ennestään tuttu mm. edellämainituista blogeista:


En siis lähde sijoitusta ja lukuja tässä sen enempää avaamaan, vaan kerron lyhykäisesti mikä sai itsenikin hyppäämään kelkkaan mukaan.

 -Ensinäkin tulos kuluvalta vuodelta on tähän mennessä ollut erinoimainen P/E:n ollessa alle 3!

-Yritys jakaa kovaa osinkoa, yli 10% yield (0,2 lisäosinko tulossa)

- Tuulivoimayhteistyö vestasin kanssa +-, olen henk. koht melko skeptinen tuulivoimaa kohtaan, mutta toisaalta yhteistyö on jo tuottanut aidosti kassaan rahaa.

Itselleni ehkä suurin syy oli se että uskon melko vahvasti siihen että sopimus Fordin kanssa 2014 jälkeen tulee jatkumaan mm. seuraavista syistä:

-Automodularin tehtaat ovat erittäin lähellä OEM tehtaita joka on mielestäni selvä kilpailuetu. Kuka muu kilpailija pystyy takaamaan toimituksen tuntien sisällä?

-Fordilla oli erittäin hyvä Q3 ja pikaisella googletuksella automodularin tehtaita koskevat crossover mallit ovat myyneet hyvin. Etenkin Ford Edge ja Lincoln MKX

- Olen siis melko varma että yrityksellä tulee olemaan tulevaisuutta myös 2014 jälkeen. Toki voi hyvin olla että sopimusehdot ovat heikommat ja yhtiön tuloksentekopotentiaali tätä kautta heikentymään (nythän esim. ROE on poikkeuksellisenkin korkea autoteollisuuden alihankkijalle), mutta silti turvamarginaalia tähän on erittäin reilusti. Jos tulos kuluvalta vuodelta ("hatusta") 0,8 cad, sama ensi  vuodelle + nettokassa, niin osakehan on jo melkein maksanut itsensä takaisin nykyhintaan.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Mitcham Industries (MIND)


Mitcham Industries (MIND)

Eli seuraavaassa hieman itse asiaa, eli  analyysiä.

Mitcham Industries vuokraa ja myy seismisiä mittaus ja paikannuslaitteita käytettäväksi maalla ja merellä öljy – ja kaasuteollisuuden tarkoituksiin. Pääbisnes on vuokraustoimintaa, eli yritys vuokraa laitteitaan urakoitsijoille jotka etsivät uusia esiintymiä. Lisäksi yritys myös myy laitteistoa, erityisesti  Seamapin kautta, joka tekee laitteita nimenomaan merellä tapahtuvaan toimintaan.

Toimiala on mielenkiintoinen niche, ja Mitcham onkin vuokrausbisneksessä johtava toimija. Voisi myös kuvitella että  tulevaisuudessa yrityksen tarjoamille palveluille on kysyntää, sillä kaikkein helpoimmin hyödynnettävät öljy/kaasuesiintyvät on jo suurelta osin löydetty ja hyödynnetty. Uudet esiintymät ovat yhä vaikeammissa paikoissa, eli seismisille paikannuspalveluille luulisi olevan kysyntää.

Seuraavaksi hieman  faktoja yrityksestä. Huom. yrityksen tilikausi poikkeaa normaalista. Se päättyy tammikuun lopussa ja alkaa helmikuussa. Eli käytännössä vuosi 2012 on vuosi 2011 sekä 2012 tammikuu. Tämä tuotti ensi alkuun hämmennystä. Olen kuitenkin merkannut sulkuihin sekaannuksien välttämiseksi ns. ”oikean vuoden”. Kaikki tilinpäätösinformaatio on kuitenkin tavallaan vuoden edellä, esim. nyt firma elää 2013 tilinpäätöstä.

Lukuja:

Markkina arvo 173.73M ($), siis small cap osastoa
Liikevaihto 112,834 M (viime vuoden)
Liikevoitto  24,321 M (viime vuoden)
Liikevoitto %= 21,5
P/B=1
P/E 5.61 (ttm)
Current ratio= 7,87
ROE= 20,48 %
Gearing=7%
EPS=2,42 (ttm)


Näiden perusteella näyttää siis varsin loistavalta. Valitettavasti kaikki kyseiset luvut ovat viime vuoden tilinpäätöksestä (paitsi P/E ja EPS ovat ttm) ja kyseinen vuosi oli poikkeuksellisen hyvä. Nettotulos vuodelta 2011 (2010) oli esimerkiksi hieman reilu 4 Miljoonaa. Ja tilikaudelta 2010 (2009) vain reilu 0,5 miljoonaa. Vuosilta 2006 (2005) - 2009 (2008) Tulos taas on ollut noin 10 M, eli osakekohtaisena tuloksena noin 1 $.

Toiminta on siis erittäin syklistä, mikä on loogista, sillä mikäli investoinnit vähenevät, niin se näkyy välittömästi Mitchamin tuloksessa. Tulos ei ollut kuitenkaan missään vaiheessa, edes keskellä finanssikriisiä, pakkasella ja tällä hetkellä yritys tuntuu takovan kovaa tulosta. Ohessa on liikevaihto ja eps tämän tilikauden kahdelta ensimmäiseltä kvartaalilta.

Liikevaihto: 57,711 M
EPS: 1,12

Hyvin on siis mennyt. Firman johto on tosin varoitellut että aivan viime vuoden tasolle ei tulla pääsemään mm. Etelä-Amerikan toimintojen ja Euroopan tilanteesta johtuen. Q3 ohjeistus on huonompi edellisvuoteen verrattuna. Q4:n johto taas uskoo olevan hyvä, sillä mm. Kanadassa ja Itä-Euroopassa on alkamassa talvikaudella projekteja.
Vaikka tulos jäisikin viime vuodesta, niin arvostus on mielestäni todella matala. P/E  5.61 ja P/B 1. Kaiken lisäksi velkaa ei ole juurikaan ja likviditeettiasema on todella vahva (current ratio 7.87).  Mitchamilla on myös katteet kohdallaan, sillä esimerkiksi bruttokate on 48% liikevaihdosta.

Yritys on vuokraustoiminnassa alansa suurin toimija ja kilpailijat ovat pieniä, eikä niillä ole toimintaa yhtä laajasti esimerkiksi maantieteellisesti. Mitchamilla on laitteistoa sijoitettuna joka mantereelle, eli se pystyy tarjoamaan palvelujaan paljon laajemmalle asiakaskunnalle ja vastaamaan tarpeeseen nopeasti. 

Riskejä ja mahdollisuuksia:

Mikään ei tietenkään estä yrityksiä ostamasta laitteistoa suoraan, sen sijaan että vuokraisi palvelun Mitchamilta. Vuokraamisessa on kuitenkin etunsa. Yritykset voivat käyttää pääomansa tehokkaammin, eikä niiden tarvitse investoida kalliisiin laitteisiin, joiden lopullinen käyttöaste saattaisi kuitenkin jäädä pieneksi.

Toiminta on, kuten sanottu, hyvin syklistä, ja liikevaihdon sekä tuloksen kehitys tuskin tulee jatkossakaan olemaan tasaisen  varmasti nousevaa. Mikäli öljy/kaasusektorin investointihalukkuus pienenee, niin tämä näkyy hyvin nopeasti tuloksessa.  Johtuen isosta vuokrauspoolista poistot ovat isot ja tulos kääntyy nopeasti alaspäin, mikäli liikevaihto pienenee. Toimiala on myös pääomaintensiivinen ja laitteiston uusiminen maksaa.

Yksi riski on myös se että hyvän liiketoiminnan hedelmät eivät koskaan päädy omistajien kukkaroon asti. Yritys ei ole jakanut osinkoa, eikä ole tiettävästi julkistanut mitään isompaa osakkeiden takaisinosto ohjelmaa, vaan varat on käytetty suurelta osin liiketoiminnan kasvattamiseen. Tästä johtuen esimerkiksi vapaa kassavirta on ollut pakkasella, koska toimintaa on laajennettu ja rahat on käytetty vuokrauspoolin kasvattamiseen. Tämä on tietysti osakkeenomistajan kannalta tällä hetkellä hyvä asia, koska ROE on 20% ja katteet kohdallaan niin tämä sataa suoraan omistajien laariin. Tulevasta ei kuitenkaan koskaan voi olla varma. 

Yrityksen johdolla on omistusta yhtiössä (sisäpiiriläisilla 7% osakekannasta) ja koko yritys on alkujaan perheyritys (CEO Billy F. Mitcham). Lisäksi mukana on isoja institutionaalisia sijoittajia (Wellington asset managment 10%), joten uskoisin että riski osakkenomistajien huonoon kohteluun on pieni.

Olisin edellä mainituista pääomaintensiivisyydestä ja suurista investoinneista enemmän huolissani, ellei yritys 
olisi niin vakavarainen. Velkaa ei ole juurikaan, kassassa on rahaa ja muutenkin likviditeettiasema on poikkeuksellisen hyvä. Yritys keräsi 2011 osakeannilla rahaa, ja kasvatti vuokrauspooliaan huomattavasti. Nyt laitteistoa on 120M arvosta, kun sitä esimerkiksi vuonna 2010 oli 79M. Usko tulevaan tuntuu siis olevan kova ja potentiaalia tuloksen tekoon löytyy. Kannatta myös huomioida että vaikka investoinnit laitteistoon ovat isot, niin itse vuokraustoiminnan tuotot satavat melkeinpä suoraan alimmalle riville, sillä itse vuokraustoiminnan muuttuvat kustannukset ovat pienet. Mikäli käyttöaste pysyy korkeana niin tulosta syntyy.

Mielestäni riskit on jo enemmän kuin hinnoiteltu. Uskoisin pitkän aikavälin trendin olevan kuitenkin Mitchamin toimialaa ajatellen nouseva. Mikäli yritys pitää nykyisen tuloskunnon yllä, niin uskon että kurssi tulee korjaamaan rajusti ylöspäin. Vaikka tulos heikkenisi, niin silti yritys olisi mielestäni hyvä sijoitus. Kurssi on nyt 13,5 $ ja uskoisin että maltillisessakin skenaariossa keskimääräinen EPS olisi 1-2 $. Nykyisellä kapasiteetilla en usko että tulos tulisi laskemaan alemmas, ellei kysyntä heikkenisi todella rajusti. Ja vaikka tulisikin jokin shokki ja kysyntä pysähtyisi kuin seinään, niin vahva rahoituksellinen asema toisi tässä tilanteessa turvaa ja yritys kyllä selviäisi.

Parhaassa skenaariossa tulos ja kurssi saattavat nousta paljonkin. Liikevaihdon kasvu 2010-2011 oli esimerkiksi  58 %. Pidän tämänkaltaista kehitystä tosin epätodennäköisenä, sillä tuo nousu menee osittain varmasti suhdanteiden piikkiin mutta en olisi myöskään kovin yllättynyt, mikäli kurssi ja tulos olisivat muutaman vuoden aikajänteellä paljon korkeammissa lukemissa.
Mitcham saattaisi olla myös mielenkiintoinen ostokohde mm. laajan laitteistonsa ja osaamisensa ansiosta jollekin isommalle öljyfirmalle, joten tällaisenkin jokerin mahdollisuus on olemassa.

Yhteenveto:

Kaiken kaikkiaan näen yrityksessä paljon potentiaalia ja tulen luultavasti tekemään ostoja lähiaikoina.  Riskejä on, lähinnä toimialan syklisen luonteen ja melko korkean capexin takia. Mielestäni kurssi on kuitenkin jo niin alhaalla, että riskit on enemmän kuin hinnoiteltu kurssiin. Lyheyllä aikavälillä heiluntaa tulee toki olemaan ja kurssi voi jatkaa laskuaan luoden hyviä ostopaikkoja. Pidemmällä aikavälillä uskon kurssin korjaavan ylöspäin.
I see value.



maanantai 22. lokakuuta 2012

Sijoitusvirheistä/luuserilista



Kuten aikaisemmassa tekstissäni mainitsin, niin virhesijoituksia on tullut tehtyä. Salkussani on vieläkin osakkeita, jotka ovat olleet selkeästi virheitä ja jotka on tarkoitus myydä (luuserilista). Ohessa hieman avautumista näistä.

QTWW, on uusiutuvan energian yritys, joka tekee mm. osia Fisker Karma sähköautoon ja erinäisiä projekteja on käynnissä armeijalle ja kaasutuotantoon. Yritys on ollut pitkään tappiollinen ja on ongelmissa, koska valtion tukia viherratkaisuihin ei ole enää saatavissa kuten ennen. Itselleni on kurssi on ostohetkestä pakkasella noin 80%.

Miksi ostin tätä?
En tiedä. Näin sähköautoissa ja Fisker Karmassa potentiaalia ja sijoitin siinä toivossa että jos Karma myy niin QTWW tulee nousemaan ja rajusti. Fundamentteihin en sen tarkemmin tutustunut, ostin vaan. Tästä on aikaa nyt 2-3 vuotta ja uudestaan en tekisi samanlaista päätöstä. Onneksi järkeä on ollut sen verran, että summat ovat alunperinkin olleet pieniä, eikä pääomaa täten ole tuhoutunut kovin paljon suhteutettuna salkun kokoon.

Geovic mining on kanadalainen kaivosalan yritys jonka tarkoituksena oli siis perustaa Kameruniin Kobolttikaivos, sillä sieltä on löydetty suuri esiintymä. Kobolttia käytetään mm. akkutekniikassa ja se on tulevaisuudessa mahdollisesti arvokas raaka-aine ja esiintymä oli todella mittava. Projekti on kuitenkin ollut pidempään jäissä, rahoitusta ei tahdo saada järjestettyä ja nyt tuo kobolttiprojekti on myynnissä ja yritys on siirtynyt muihin projekteihin ja kurssi on laskenut kuin lehmän häntä.

Miksi ostin tätä?
Koska suunnitelma kuulosti hyvältä ja maalailin jo ruusuisia skenaarioita tulevasta kaivoksesta ja valtaisista tuotoista. Tosiasiassa kaikki oli ja on yhä vain suunnitelmia ja lupauksia tulevasta. Itse kaivos on vielä kaukana toteutumisesta ja ilmeisesti Geovic ei sitä tule toteuttamaankaan. Tässä kai hain ahneena tenbaggeriä luottaen liikaa ruusuiseen tulevaisuuteen. Sijoitus on myös tehty noin 3 vuotta sitten hieman ”mutu” tuntumalla. Jälleen summat ovat olleet pieniä, joten omaisuuksia en ole hävinnyt.

Outokumpu

Ostin outokumpua finanssikriisin aikaan noin 7 eurolla ja myin pois 14e, eli tein sillä 2008/2009 mukavat voitot. Ehkä tällä oli jotain psykologista merkitystä, sillä 2010 finanssikriisin jälkeen, ennen velkakriisipaniikkia, kun kaikki näytti hyvältä, ostin outoa takaisin 12e hintaan. Perusteluna lähinn p/b alle 1 ja kyllä tämä tästä nousee kun suhdanne kääntyy.

Sen jälkeenhän on järjestetty anti, Ixonum-kauppa, joka sekin nyt näyttää menevän pieleen, ja suhdanne ei ole kääntynyt vaan alaa vaivaa ylikapasiteetti  sekä edullinen tarjonta Aasiasta. Osallistuin antiin, jolla rahoitettiin Ixonum-kauppa ja keskihinta on tällä hetkellä noin 2e. Mielestäni Ixonum kuulosti strategisesti järkevältä diililtä, mutta ilmeisesti kauppa ei nyt toteudukaan sellaisenaan johtuen EU:n kilpaluviranomaisista. Pelkään että tässä saadaan nyt jatkoa valtionyhtiöiden ennestään loistavaan track recordiin yritysostojen saralla.

Miksi en ole myynyt luusereitani?

Hyvä kysymys. Tällä hetkellä en aio luopua Geovicistä enkä QTWW:tä johtuen siitä, että ne ovat jo tappiolla niin paljon, että saamani hinta kaupankäyntikulujen jälkeen on yksinkertaisesti niin pieni, että sillä ei olisi enää kummoistakaan korkoa korolle efektiä. Mielestäni on järkevämpää odotella ja myydä sitten samalla kun myyn jonkun voitollisista lapuistani. Molemmat yritykset ovat myös hyvin volatiileja, joten voi olla että saan jonakin päivänä niistä paremman hinnan.

Outokummun kohdalla olen taas pidempään kytännyt oikeaa paikkaa irtautua. Nyt kurssi on mielestäni niin alhaalla että en näe myynnissä järkeä, vaan aion odotella päätöstä Ixonu- kaupasta ja tehdä sitten päätöksen outokummun suhteen.

Kaikkia näitä virheitä yhdistää muutama asia. Kaikissa olen kiinnittänyt liikaa huomiota tulevaisuuteen, en niinkään fundamentteihin ja yrityksen talouden tilaan. Olen myös ollut ahne ja hakenut lähinnä kurssin moninkertaistumista ajattelematta riskiä ja tehnyt ostopäätöksen erittäin hätäisesti. Harmittaa, sillä jos olisin laittanut nämä rahat vaikkapa osinkoa maksavaiin laatufirmoihin, niin olisin jonkin verran rikkaampi. Kalliita oppitunteja, olisi pitänyt lukea arvosijoittamisesta ennen, ei jälkeen J Älkää tehkö perässä!

Jos joku on huomannut, niin salkustani löytyy myös tosisuomalaisen suosikit nokia ja talvivaara. Näitä en kuitenkaan vielä laske yhtä suuriksi virheiksi (talvivaaran kohdalla alkaa kyllä jo usko horjua). Niistä kirjoitan ehkäpä jokin toinen kerta.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Blogin tarkoituksesta...

Terve vaan kaikille

Mikäli tänne joku eksyy, niin seuraavassa hieman alustusta blogin tarkoituksesta ja päämääristä.

Olen siis taloustieteen opiskelija, ja sijoittamista olen harrastanut erinäisissä muodoissa, melko keskinkertaisella menestyksellä noin neljä vuotta.

Tämän blogin tarkoitus on tuoda fokusta ja kurinalaisuutta harrastukseeni. Jos on itse itsensä ainut kriitikko, niin tulokset eivät välttämättä aina ole niin mairittelevia. Täällä aionkin esitellä uusia ideoita, ja esittää analyysejä. Kommentoida saa ja kaikki kritiikki otetaan vastaan.

Blogin aloittaminen liittyy osittain myös saamaani herätykseen arvosijoittamisesta. Luin nimittäin kirjan: Value Investing, From Graham to Buffet and Beyond, joka herätti sitten tarkemman kiinnostuksen arvosijoittamiseen. (suosittelen) 

Tulen luultavasti seuraavaksi avaamaan sijoituksiani ja etenkin tekeämiäni virheitä. Lähestymistapani sijoittamiseen on ollut "perse edellä puuhun", mikä ei ole ehkä se suositeltavin tapa aloittaa. Virheistä kuitenkin aina oppii. Yritän myös saada nykyisen salkkuni laitettua blogiin ja jossain välissä alan myös pitää kuukausittaista seurantaa tuotoista. 

Kirjoittelua saattaa tulla myös muista ajankohtaisista talousaiheista tai ihan mistä vaan. Pääpaino on kuitenkin sijoittamisella